Suunnittelufilosofiamme
Suunnittelufilosofiamme – hyvä olo ja kaunis arki
Parhaat asiat elämässä kestävät aikaa, niin myös Nanson vaatteet. Suunnittelumme perustuu edelleen samoihin periaatteisiin, joiden pohjalta aloitimme vaatteiden valmistuksen vuonna 1921. Vaalimme suomalaista mutkatonta elämäntyyliä, ja meillä on vilpitön halu tehdä arjesta kaunista.
Haluamme luoda mukavia, aikaa ja käyttöä kestäviä lempivaatteita. Meille on tärkeää, että suunnittelemamme vaatteet tuntuvat ja näyttävät hyvältä käyttäjänsä päällä. Suunnittelumme on onnistunutta silloin, kun vaatteitamme haluaa käyttää yhä uudelleen.
Ajaton design syntyy tiimityönä
Suunnittelemme tuotteet Helsingissä Sörnäisissä ammattitaitoisella ja työhönsä intohimoisesti suhtautuvalla tiimillä. Kaikki Nanson mallistot syntyvät kotimaisena tiimityönä omien suunnittelijoiden, mallimestareiden, ostajan sekä tuotekoordinaattorin kesken. Tuotteet suunnitellaan, kaavoitetaan, sovitetaan ja koekäytetään, jotta niissä toteutuvat Nansolle omaleimainen muotokieli, laadukkuus ja käyttömukavuus. Klassikkotuotteet päivitetään jokaiseen sesonkiin ajankohtaisiksi, ja uniikit kuosit luovat mallistoihin oman tunnelmansa.


Arvokas kuosiperintö
Printit ovat olleet osa Nanson tarinaa jo 1960- ja 1970-lukujen vaihteesta asti. Kotimainen kuosisuunnittelu on vahvuutemme sekä monelle tunnistettava piirre vaatteissamme. Pitkän ja rikkaan historiamme ansiosta meillä on kattavat arkistot printtejä menneiltä vuosikymmeniltä. Arkistostamme löytyy kuoseja, jotka ovat ajattomia ja toimivat edelleen yhtä hyvin. Aikaa kestävä suunnittelu on tavoitteemme ja toivomme, että se suunnittelutyö, jota teemme tänään, ilahduttaa myös tulevaisuudessa.
Uniikkeja printtejä kotimaasta
”Kuosisuunnittelussa kiinnostavaa on suunnittelijan persoonallinen kädenjälki ja tietynlainen sattuman ja järjestelmällisyyden yhdistelmä. Hyvissä printeissä on sommittelussa ilmavuutta ja rentoutta, jolloin printti näyttää luontevalta. Olemme ylpeitä, kun saamme työskennellä lahjakkaiden suomalaisten kuosisuunnittelijoiden kanssa, joiden kädenjäljestä syntyy sesonkien kauniit, uniikit printit”, kertoo Nanson pääsuunnittelija Noora Niinikoski. Viime vuosien mallistoissa on nähty kuoseja muun muassa Teija Puraselta, Reeta Ekiltä, Oona Mäkelältä ja Tanja Vallalta.

Lempivaatteen matka alkaa suunnittelupöydältä
Tuotteen pitkäikäisyyteen vaikuttavat valinnat tehdään jo suunnittelupöydällä. Huomioimme suunnittelussa materiaalien ja tuotteiden kestävyyden, pitkäikäisyyden, huollettavuuden ja kierrätettävyyden. Tavoitteenamme on suunnitella ja valmistaa tuotteita:
- jotka ovat ajattomia ja käyttäjilleen mieluisia
-
jotka on valmistettu materiaaleista, joita suosimme, kuten sertifioiduista, kierrätetyistä tai luomumateriaaleista.
-
joita voi käyttää pitkään ja joita voidaan huoltaa, korjata ja myydä uudelleen
Tuotteiden fiksulla suunnittelulla voimme vaikuttaa monin tavoin materiaalin kulutukseen ja leikkuujätteen määrään. Joskus voimme lisätä taakse sauman, jotta materiaalin kulutus olisi mahdollisimman tehokasta leikkuusuunnitelmassa. Suosimme painokuoseissamme kahteen suuntaan leikattavia kuoseja materiaalin tehokkaan hyödyntämisen vuoksi.

